Kiltamatka Pärnuun 3.–5.6.2026
Kuvat ja teksti Veikko Piironen
Kaakkois-Suomen Rajamieskillan kiltamatkalle Pärnuun osallistui 35 henkilöä. Eteläpään bussin kuljettajana ja karaokeillan hyvänä laulajana toimi Tapio Mäntylä. Yhteisruokailut sujuivat hyvin Megastar-laivalla ja hotellissa. Matkan parasta antia.
Torstaina 4.6.2026 Puolustusvoimain lippujuhlaa, "Marskin" syntymäpäivää ja Viron lipun päivää vietettiin vapaamuotoisesti. Hieronta- ja jalkahoitopalveluja käytettiin ja kahviloihin, kauppoihin ja rantaan tutustuttiin. Hyvää kerrottavaa oli kaikilla siististä kaupungista.
Sain kokoon 12 vapaaehtoista henkilöä lähtemään noin 30 km päähän Tahkurannan kylään. Siellä kunnioitettiin havuseppeleellä Viron ensimmäisen presidentin Konstantin Pätsin ja Viron ensimmäisen puolustusvoimain komentajajan Johan Laidonerin muistoa ja elämäntyötä. Matkan jälkeen Hannu tarjosi meille aidon "Marskin" ryypyn. Kiitos!
Iltatilaisuudessa Raja- ja Merivartiojoukkojen perinneyhdistyksen myöntämän hopeisen ansiolevykkeen sai Leena Ikonen palkkioksi kiltamme monien tilaisuuksien huollon järjestelyistä ja kahvituksista. Kiltalaisten lämmin kiitos ja onnittelut Leenalle!
Kiitokset Jarmolle matkan johtamisesta ja kaikille mukana olleille mukavasta matkaseurasta. Kiitos Tapiolle turvallisesta kyydistä!