Vuosikokous 2022

Kuvat Anne Kalliosaari ja Veikko Piironen, teksti Anne Kalliosaari

Kaakkois-Suomen Rajamieskillan vuosikokous pidettiin 10.3.2022 Immolan rajasotilaskodissa. Tilaisuus alkoi kello 15.30 kahveilla, minkä jälkeen vuoden 2020 alusta Kaakkois-Suomen rajavartioston komentajana toiminut Vesa Blomqvist esittäytyi vuosikokousyleisölle ja loi katsauksen rajan vartiointia koskeviin ajankohtaisiin asioihin. "Rajalla on rauhalllista", Blomqvist totesi sekä puheenvuoronsa alussa että lopussa ja viittasi sillä toisaalta koronarajoitusten aiheuttamaan merkittävään liikennemäärän vähenemiseen ja toisaalta siihen, että sotatila Ukrainassa ei ole erityisesti vaikuttanut rajan vartiointiin ainakaan toistaiseksi.

Vesa Blomqvistin puheenvuoron jälkeen museomestari Jani Loijas ja museoassistentti Mikko Veijalainen esittelivät Rajamuseon muuttoa koskevia suunnitelmia sekä kertoivat museotoiminnan kehittämiseen liittyvistä painopisteistä (mm. Rajamuseon kuva- ja filmimateriaalien digitointi, Rajamuseon internetsivujen laajentaminen ja verkkonäyttelyiden laatiminen).

Museokatsauksen jälkeen Reino Rannanvaara piti alkuhartauden edesmenneiden kiltalaisten muistoksi.

Alkuhartauden jälkeen killan puheenjohtaja Jarmo Piispanen avasi kokouksen noin kello 17. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Antti Väisänen ja sihteeriksi Hannu Hiltunen. Antti Väisäsen napakasti johtama vuosikokous saatiin vietyä läpi tunnissa, minkä jälkeen vuosikokouksen osallistujilla oli mahdollisuus käydä tutustumassa Rajamuseoon.

Kaakkois-Suomen rajavartioston komentajan Vesa Blomqvistin puheenvuoro. Vesa Blomqvist oikealle, museoassistentti Mikko Veijalainen keskellä ja museomestari Jani Loijas vasemmalla.
Jani Loijaksen (koneen äärellä) ja Mikko Veijalaisen (jalkeilla) esitys museotoiminnan kehittämisestä sekä Rajamuseon muuttosuunnitelmista. Mikko Veijalaisen vasemmalla puolella istuu "museon isä" Antti Väisänen, joka toimi vuosikokouksen puheenjohtajana.
Reino Rannanvaaran hartaus edesmenneiden kiltalaisten muistoksi.
Jarmo Piispanen onnitteli Reino Rannanvaaraa tulevan merkkipäivän johdosta ja kiitti Reinoa hänen tekemästään kiltatyöstä.
Vuosikokouksessa oli suorastaan ennätysmäärä osallistujia, minkä moni kuului toteavan ääneen vuosikokouksen jälkeen.
Powered by Notepad