Kunniakäynnit Sunilassa ja Kälvelässä 10.6.2021

Kuvat ja teksti Anne Kalliosaari, Jarmo Piispanen

10.6.2021 tehtiin kunniakäynnit 42. ja 32. Rajajääkärikomppanioiden muistomerkeille Sunilaan ja Kälvelään. Kunniakäyntien lisäksi järjestettiin 13.6.2021 Nuijamaan kirkossa jatkosodan alkamisen 80-vuotismuistomessu. Kaikkiaan tilaisuuksiin osallistui yhteensä 150 henkilöä.

Tilaisuus alkoi aiemmin julkaistun ohjelman mukaisesti Kaakkois-Suomen Rajamieskillan puheenjohtaja Jarmo Piispasen puheella. Jarmo Piispanen toivotti 42. Rajajääkärikomppanian muistomerkille Sunilaan saapuneet vieraat tervetulleiksi ja puhui puheessaan muistoista ja muistojen merkityksestä.

Kunniavartio oli Nuijamaan rajavartiostosta.
Jarmo Piispanen mainitsi puheensa lopussa myös muistokiviin teetetyt uudet muistolaatat. Uusien muistolaattojen teksti on sama kuin vanhoissa laatoissa, joita ei suinkaan ole hävitetty, vaan jotka on kiinnitetty muistokivien kylkiin talteen.
Seuraavana puheenvuoron sai Matti Kälviäinen, jonka puhe käsittele sotaorpoja sekä 42. Rajajääkärikomppanian taisteluiden ensivaiheita.
Ohjelmaan merkitystä poiketen seppele laskettiin muistomerkille heti Matti Kälviäisen puheenvuoron jälkeen. Seppeleen laskivat Matti Kälviäinen ja Veikko Keskisaari.
Riku Kalliosaari kertoi puheenvuorossaan 32. ja 42. Rajakomppanioiden perinnetoimikunnan edustajana 42. Rajajääkärikomppaniaan kuuluneiden aseveljien yhteisistä ponnistuksista Sunilan muistomerkin pystyttämiseksi.
Airi Muston puhe "Sotapolun muisteloita" sisälsi yksityiskohtaista tietoa komppanian vaiheista jatkosodassa.
Lopuksi laulettiin ohjelmaan merkityn virren 581 sijaan virsi 577, "Sun kätes, Herra, voimakkaan". Esilaulajina toimivat Matti Kälviäinen ja Alpo Hyyrynen.
Rajavartiolaitoksen edustajia.
Kälvelässä tilaisuus eteni ohjelmassa esitetyn mukaisesti. Seppeleen laskivat Lappeenrannan kaupungin edustaja Tapio Arola sekä Kyösti Koivusalo.
Rajan papit Aki Lasonen ja ortodoksipappi isä Andrei toivat kirkon tervehdyksen ja lausuivat loppurukokouksen.
Nuijamaan kirkossa 13.6.2021 järjestetyssä muistomessussa Eeva Karikoski kertoi lottaperinteestä.
Myös Miettilässä muistettiin jatkosodan alkamista. Alpo Hyyrynen kävi laskemassa kukat muistomerkille.
Powered by Notepad