Killan kirkkopyhä 17.11.2019

Kuvat ja teksti Veikko Piironen

Killan kirkkopyhää vietettiin 17.11 Ruokolahden seurakunnan Rautjärven kirkossa. Etelä-Suomi oli vielä lumeton. Lämpötila +5.

Ennen messua kävimme Raija-vaimoni kanssa läheisen seurakuntakodin jykevien kuusien katveessa olevan Kaukopartio-osasto Vehniäisen muistomerkille viemässä kolme havua "koti, uskonto ja isänmaa"-aatteella. Taulussa on mm. 13 virolaisen partioretkeltä palaamatta jääneen henkilön nimet. Heidät pudotettiin jatko-sodassa, loppukesällä 1942 laskuvarjoilla kahteen selustan eri kohteeseen. Paljastuttuaan he kaatuivat takaa-ajettuina tai vankeina, viimmiseen mieheen. Kunnia näille heimosotureille!

Messuun osallistui suntion ilmoituksen mukaan 53 henkilöä. Pj Jarmo Piispanen saarnasi. Kirkkopyhän ja saarnan aiheena oli valvominen. Mikäpä olisi paremmin sopinut meidän rajamiesten ja -naisten messun aiheeksi? "Me valvomme tuulessa, tuiskussa rajan" on vanha osuva sanonta, joka on nytkin hyvin ajankohtainen.

Kiltalaisia ja Rajasotilaskotisisaria toimi monissa palvelutehtävissä. Ehtoolliselle ja sisarien tarjoamille kirkkokahville, jotka tarjottiin tuoreiden munkkien kera, osallistui lähes koko kirkkokansa. Heidi Huuskonen lapsineen lauloi lopuksi kauniisti laulun "Kotimaani ompi Suomi".

Kiitokset Ruokolahden seurakunnalle ja kaikille osallistujille!

Toivotamme pj Jarmo Piispasen kanssa hyvää adventtiaikaa, lumivalkean joulun odotusta, rauhallista joulua kaikelle kiltakansalle ja teille, ken viestimme saa!

Powered by Notepad