Aarre Turusen haastattelu 18.11.2013

Kuva Seija Huipero

Kilta haastatteli rjp 5:n veteraani Aarre Turusta Lappeenrannassa 18.11.2013. Haastattelu käsitteli Suomen itsenäisyyttä veteraanin näkökulmasta. Haastattelun tuloksena syntyi kaksi tekstiä, jotka ovat luettavissa alla.

Veteraanin ajatuksia itsenäisyyspäivänä

Kerron tässä muutamia ajatuksia itsenäisyytemme varrelta.

Kun tarkastelen Suomea nykyisin veteraanin näkökulmasta, tulee mieleeni kysymys, onko yhteiskuntamme huomioinut sotaveteraanien ja -invalidien aseman? Tähän voisi todeta, että nykyisin veteraanien ja invalidien asema on hyvä. Aluksi toki sotainvalidien arvostus ja asema oli parempi kuin muiden, mutta myöhäisemmässä vaiheessa saivat myös sotiemme veteraanit ansaitsemaansa arvostusta yhteiskunnalta. Mainittavaa on myös se, että sotien jälkeen perustettiin eri veteraanijärjestöjä ajamaan veteraanien asemaa Suomessa. Nykyisin he ovat tyytyväisiä siitä, että arvostuksen myötä ovat he saaneet oman juhlapäivän (veteraanipäivän), jota juhlistaa liputus ja veteraanijuhla kaikkialla Suomessa.

Palatakseni historiaan, talvisotaan, joka käytiin äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. Mieleeni tulee ajatus, olisiko talvisota voitu välttää? Periaatteessa kyllä, mutta kohtalo olisi ollut sama kuin Baltian mailla. Se olisi merkinnyt itsenäisyyden menettämistä. Tähän liittyen poliittiset päättäjät olivat vaikeassa tilanteessa. Venäläisten painostus johti loppujen lopuksi talvisodan syntyyn. Toisaalta talvisota yhdisti Suomen kansan ja itsenäisyys säilyi tosin kovien korvauksien seurauksena. Toki virheitäkin tehtiin 1930-luvulla, jotka sitten johtivat talvisotaan. On hyvä muistuttaa siitä, että Suomen kansa oli poliitikkojen päätösten takana, koska painostus Neuvostoliiton taholta oli voimakasta. Virheistä huolimatta Suomen kansa pysyi tehtyjen päätösten takana yhtenäisenä kansana.

Mielestäni tämän päivän itsenäisessä Suomessa vallitsee hyvät suhteet naapurivaltioon Venäjään, mikä tarkoittaa sitä, ettei Venäjä ole uhkana Suomen itsenäisyydelle.

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomen kansalle!

Aarre Turunen
RJP 5 veteraani

Ajatuksia itsenäisen Suomen vaiheista 2013

Joulukuun kuudentena päivänä vietetään 96. kerran Suomen itsenäisyyspäivää. Päivää juhlistetaan liputtamalla, sillä onhan itsenäisyyspäivä myös virallinen liputuspäivä. Illan hämärtyessä sytytetään kynttilät kodeissa ja hautausmailla. Voimme osallistua yhteisiin jumalanpalveluksiin kirkoissamme ja muistohetkiin sankarihaudoilla. Lisäksi juhlapäivänä myönnetään kunniamerkkejä ja ylennyksiä. Loppuhuipennus muodostuu presidentin juhlavastaanotosta linnassa, jota seuraamme televisiosta. Näitä perinteitä noudatetaan vuosi vuodelta juhlavin menoin. Itsenäisyyspäivää kutsutaan myös Suomen kansallispäiväksi, josta on muodostunut perinteitä kunnioittava ja vaaliva, joka on vahvistunut sotien jälkeisinä vuosina.

Suomen itsenäisyyspäivän juhlinta on ollut luonteeltaan valtiojohtoinen ja vakavamielinen. Menot juontavat juurensa Venäjän keisarikunnan ajalle.

Kun tarkastelemme aikaa, jolloin Suomi julisti itsenäisyysjulistuksen, edelsi sitä Suomen suurruhtinaskunta, joka oli itsehallinnollinen osa Venäjän keisarikuntaa.

Suomen itsenäisyysjulistus päätettiin ja allekirjoitettiin 5. joulukuuta 1917 äänestyspäätöksellä, mutta julkistettiin ja annettiin tiedoksi vasta seuraavana päivänä, 6. joulukuuta 1917. Suomen itsenäisyyttä eivät olleet valmiita tunnustamaan ympärysvallat ensiksi sen takia, että niiden liittolaisina toimineet Venäjän valkoisten sotilashallitusten johtajat eivät hyväksyneet Venäjän jakamista itsenäisiksi valtioiksi. Saksa ei voinut tunnustaa Suomen itsenäisyyttä ennen kuin Venäjän kapinahallitus oli sen tehnyt.

Itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä näillä juhlinnan muodoilla oli vahva oikeistolainen leima. Itsenäisyyspäivän asemasta oli kilpaillut myös Suomen sisällissodan voittaneen porvarillisen osapuolen voitonparaatin muistopäivä. Ennen talvisotaa itsenäisyyspäivään alkoi kiinnittyä yhteisiä kokemuksia ja muistoja. Valtiojohtoisuus ja sodan uhka tekivät itsenäisyyspäivän vietosta vakavamielisen. Tämä voimistui edelleen sodan jälkeen, kun mukaan tuli sodan ja kaatuneitten muisteleminen.

Sota-ajat olivat vaikeita. Kun menemme ajassa taaksepäin vuoteen 1939, jolloin Mainilan laukaukset viestittivät siitä, että talvisota oli syttynyt 30. päivänä marraskuuta varhain aamulla. 105 päivää kestänyt sota päättyi Moskovan rauhansopimukseen 13.3.1940. Kuinka monet perheet joutuivat lähtemään Karjalasta pitkälle evakon tielle? Monet epämääräiset kysymykset olivat mielessä, päämääränä luonnollisesti oli uusissa olosuhteissa, kuinka selvitä tulevassa evakkopaikassa. Talvisotahan käytiin äärimmäisen kylässä ja vaikeissa olosuhteissa. Näin esi-isämme ovat kertoneet.

Neuvostoliiton tarkoituksena oli lyödä suomalaiset joukot kahdessa viikossa, mutta suomalaisten vastarinta oli hyvä eikä näin ollen Neuvostoliiton hyökkäys toteutunut suunnitellulla tavalla. On kuitenkin hyvä palauttaa mieliin se, että Helsinkiin aamulla 30.11. tapahtunut pommi-isku surmasi 91 sotilasta.

Kun neuvotteluissa saavutettiin rauha, mahdollisti se jälleen palaamisen kotiin Karjalan kannakselle. Näin evakkotaival päättyi ja alkoi jälleenrakentaminen. Talvisota oli jättänyt oman jälkensä kansan keskuuteen.

Monet ehkä uskoivat, luulivat tai toivoivat, että välirauhan myötä sota oli ohi. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kesäkuun 10. vuonna 1941 oli kaunis alkukesän päivä. Silloin rajajoukot saivat käskyn täydentää komppaniat sodanajanvahvuiseksi. Näin pilvettömälle taivaalle alkoi nousta tummia pilviä, mikä merkitsi sitä, että sota oli ovella. Todellisuudessa Suomessa tapahtui operaatio Barbarossa, joka tarkoitti sitä, että Suomi oli sodassa Neuvostoliiton kanssa 25.6.41. Jatkosota oli alkanut.

On kuitenkin meidän kaikkien hyvä muistaa se tosiseikka, että juuri oltiin toivuttu talvisodan kauhuista ja monen sotilaan mielessä oli vapaus ja ajatus rauhasta. Kuitenkaan asiat eivät olleet niin yksiselitteisiä. Karu todellisuus oli edessä. Monet perheet joutuivat syksyllä 1944 uudestaan lähtemään pitkälle raskaalle evakontielle mielessä epävarmuus, onko enää paluuta kotiin, missä uusi koti jne. Nämä kysymykset valtasivat monien mielet.

Samaan hengenvetoon voidaan ajatella sotilaitten olemista taistelukentillä. He joutuivat viettämään parhaat miehuusvuotensa rintamalla taistellakseen isänmaamme ja vapauden puolesta. Vaikka olosuhteet olivat vaikeat, ei toivoa menetetty, sillä tasavallan presidentti Kyösti Kallio luki kehotuksen Suomen kansalle (armeijalle) talvella 1940: "Kehotan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat sekä vuosisatojen ahdingossa ja vainoissa että rauhan päivänä ammentaneet sitä elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan sanan uudesti luovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset. Vanhurskaus kansan kohottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä."

Ensi vuonna saamme viettää jatkosodan päättymisen 70-vuotistaivalta. Olemme kiitollisia siitä, että saamme olla ja elää vapaassa isänmaassa. Kiitos veteraaneille, jotka ovat raivanneet meille vapaan Suomen.

Jarmo Piispanen
Kaakkois-Suomen Rajamieskilta