In Memoriam Hannu Kalenius 2011
Kuvat Pertti Jäkälä ja Risto Hyypöläinen, teksti Veikko Piironen
Muistoksi
HANNU VALTTERI KALENIUS
9.7.1939 – 7.4.2011
Järkyttävä suruviesti saavutti torstai-iltana 7.4. allekirjoittaneen ja edelleen vähitellen koko Kaakkois-Suomen Rajamieskillan kiltakansan! Jäin sanattomaksi, kun Hannun vanhempi poika Jyrki soitti ja kertoi isänsä viedyn edellisenä yönä vatsakipujen vuoksi ambulanssilla Lappeenrannan sairaalaan. Samalla kuulin, että lääkärien maallinen apu ei enää auttanut, vaan Hannu kutsuttiin pian rauhallisesti viimeiseen iltahuutoon.
Poissa on hyvä ystäväni, vanhempi konstaapeli, Kaakkois-Suomen Rajamieskillan kunniapuheenjohtaja, pitkäaikainen puheenjohtaja, kiltaveli ja isänmaallinen toiminnan mies. Kun suruviesti tavoitti Kiltamme puheenjohtajan Jarmo Piispasen, hän oli sattumalta Imatralla. Hän kävi esittämässä kukkien kera kiltamme surunvalittelun Hannun Hilkka-puolisolle. Pian tuli myös kutsu 30.4. klo 15 alkavaan hautajaistilaisuuteen Tainionkosken kappeliin ja muistotilaisuuteen Karjalan Porttiin.
Kappelissa siunauksen toimitti ja koskettavan puheen Hannun elämänvaiheista piti Kaakkois-Suomen Rajavartioston oto. pastori Juhani Pellinen. Kanttorina toimi Johannes Vesterinen soittaen hienosti urkuparvekkeelta mm. "Täällä pohjantähden alla" ja "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie". Omaisten, sukulaisten, työnantajan, työtovereiden, ystävien, yksityishenkilöiden ja eri yhdistysten kauniit muistosanat sinivalkoisin kukkalaittein ympäröivät Hannun mäntypuista arkkua. Kappelista siirryttiin noin sadan henkilön surusaattona, vieden kukkalaitteet Hannun tulevalle tuhkauurnan sijoituspaikalle. Sieltä edelleen lukuisten autojen saattueessa muistotilaisuuteen Karjalan Porttiin.
Muistotilaisuudessa muisteltiin monien puheiden ja 72 paikalle toimitetun adressin kera edesmennyttä Hannua. Jo adressien määrästä voidaan päätellä, kuinka laaja oli omaisten ja sukulaisten lisäksi Hannun ystävä- ja tuttavapiiri, sekä erilaisten yhdistysten määrä, joiden jäsen ja toiminnassa Hannu oli ollut mukana. Mainittakoon, että adressit oli mm. Rajavartiolaitoksen päälliköltä, Kaakkois-Suomen Rajavartioston komentajalta ja Raja- ja Merivartiokoulusta sekä Rajasotilaskotisisarilta.
Erittäin kauniisti ja lämmöllä muisteli pitkässä puheessaan Hannu isänsä elämäntyötä hänen Jyrki-poikansa. Jyrkin ja meidän muidenkin mielestä Hannu oli mieleltään ja toiminnaltaan enemmän rajamies, kuin poliisi. Ehkä varusmiespalvelu viisikymmentäluvun lopulla Immolassa ja usein katumus siitä, että ei silloin ryhtynyt rajamieheksi, sai Hannun myöhemmin toimimaan ansiokkaasti Rajamieskillassa. Ylevästi Jyrki myös totesi:"Mitään ei jäänyt meillä isäni kanssa kesken ja isä kuoli arvokkaasti ns. saappaat jalassa."
Kaakkois-Suomen Rajamieskillan puheenjohtaja Jarmo Piispasen ollessa estyneenä ulkomaanmatkan vuoksi, killan kukkalaiteen laskivat (kuvassa vasemmalta oikealle) Hannu Alanto, Veikko Piironen ja Risto Hyypöläinen. Adressit luki ja kiltamme muistopuheen piti Reino Rannanvaara.
Allekirjoittanut ja Kaakkois-Suomen Rajamieskillan jäsenistö toivottaa Teille Hannun omaiset voimia. Myötäelämme ja otamme lämpimästi osaa suruunne! Hyvän ystävän, kiltaveljen Hannun muistoa kunnioittaen.
Veikko Piironen