Kiltamatka Pietariin 27.–28.4.2007
Kuvat ja teksti Pertti Saukkonen ja Jarmo Piispanen
Kilta järjesti matkan Pietariin keväällä 27.–28.4.2007. Lämmin kiitos teille kaikille mukana olleille. Matka oli suhteellisen rankka, mutta toivottavasti mielenkiintoinen. Luonnollisesti matkan onnistumisen kohokohta oli oppaamme Pekka Silvastin asiantuntemus. Samalla kiitän kaikkia muitakin, jotka olivat valmistelleet ohjelmaa matkallemme.
Ensimmäinen päivä alkoi Imatralta, jossa saimme kaikki lähtijät mukaan. heti tervehtimisen jälkeen aloitimme matkan teon kohti Pelkolan rajanylityspaikkaa. Rajamuodollisuudet menivät jouhevasti ja matka jatkui Ihantalan kautta Terijoelle ja Kronstadtiin, jossa tutustuimme kaupunkiin ja söimme upseerikerholla. Sieltä jatkoimme matkaa kohti Pietaria, jossa yövyimme ja söimme päivällisen. Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen lähdimme koko päivän kiertoajelulle Pietarin keskustaan ja ympäristöön. Päivän aikana kuulimme Mannerheimin vaiheita aina lapsuusajasta siihen asti, kun hän toimi ylipäällikkönä.
Valitettavaa oli se, että lauantaina Pietarissa oli työpäivä ja liikenne ruuhkainen, mikä hidasti liikkumista bussilla. Kokonaisuutena näimme kuitenkin Pietarin ns. pähkinän kuoressa. Perusteelliseen tutustumiseen kuten Talvipalatsissa, Iisakin kirkossa tai muissa kiinnostavissa kohteissa käymiseen ei aikamme riittänyt.
Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen lähdimme kotiin päin. Ajoimme Käkisalmeen, jossa laskimme seppeleen luterilaisen kirkon muistomerkille. Tämän jälkeen lauloimme isänmaan virren, jonka jälkeen hiljennyimme Pertti Saukkosen johdolla kunnioittamaan sankarivainajia. Käkisalmesta ruokailun jälkeen matkamme suuntautui Viipuriin ostoksille ja sieltä kotiin samoja reittejä kuin tulimmekin.
Mielestäni matka onnistui hyvin ja saamani tiedon mukaan matkalaisilta on tullut myönteistä palautetta, mikä luonnollisesti lämmittää meidän matkan järjestäjien mieliä. Matkan viihtyvyyttä syvensi vielä se, että rajasotilaskodin sisaria ja muita naisia oli matkallamme.
Haluan vielä lämpimästi kiittää Pekka Silvastia meidän kaikkien puolesta. Samoin kohdistan kiitokset Eero Häkkiselle, joka asiantuntevalla tavalla oli valmistellut muutaman esityksen rajapuolen asioista. Yhteisen kiitoksen välitän myös meidän kuljettajallemme Jukka Rikille.