Vuosikokous Lappeenrannan Upseerikerholla 24.2.2004

Kuvat ja teksti Risto Hyypöläinen

Lappeenrannan Upseerikerho palveli jälleen kiltaamme vuosikokouspaikkana. Aluksi joimme killan tarjoamat kahvit kerhotyttöjen paistamilla maukkailla sokeripullilla.

Kaakkois-Suomen Rajamieskillan puheenjohtaja Jouko Rummukainen toivotti runsaan kokousväen tervetulleiksi ja kertoi illan ohjelmasta.
Aluksi puheenjohtaja Jouko Rummukainen ja varapuheenjohtaja ojensivat ansioituneille kiltalaisille kiltaviirit ja sissipuukot. Palkitut kuvassa oikealta: kiltaviirin saivat Reino Rannanvaara ja Tapani Haapasalo sekä sissipuukon Antero Inkinen, Veikko Piironen, Risto Hyypöläinen, Veli Hyypöläinen, Pertti Jäkälä, Aimo Pokkinen ja Hannu Alanto. Onnea palkituille ja kiitos.
Reino Rannanvaara kiitti palkittujen puolesta killan johtokuntaa muistamisesta ja kertoi, miten antoisa mahdollisuus on ollut päästä tekemään perinnetyötä killassa ja vapaassa maassa, jonka isämme ja ukkimme ovat meille taistelemalla saaneet.
Kokouksen vetonaulana on ollut usein ja myös tänäkin vuonna K-SR:n edustajan esitys K-SR:n alueen toiminnasta. Esityksessä käsiteltiin henkilöjakautumaa (688 hlöä), teknistä valvontaa (10 % alueen rajasta), neliportaista rajaturvallisuusjärjestelmää, vuoden 2003 rajaloukkauksia, tulevaisuuden ennusteita rajaliikenteen kehittymisestä johtuvien tekniikan-, henkilöstön- ja liikenteen lisäjärjestelyistä. Esityksen piti majuri Mikko Karkia. Kiitos esityksestä ja vastauksista kiltalaisten ajankohtaisiin kysymyksiin.
Kuvissa kokousväkeä runsain joukoin alkaen killan/kokouksen sihteeristä kapteeni Ilkka Kuikasta vierellään majuri Mikko Karkia K-SR:sta.
Kokouksen avasi pj Jouko Rummukainen klo 18.45. Kokous valitsi puheenjohtajakseen kiltaveli Pertti Jäkälän.
Jouko Rummukainen esittämässä vuoden 2003 toimintakertomusta.
Taloudenhoitaja Hans Suninmäki esittää vuoden 2003 tilit ja taseet.

Lisäksi kokous valitsi kunniajäseneksi Reino Kannelkosken. Kokous päätti vapaajäseniksi kaikki vuotta 1930 ennen syntyneet.
Kokouksen muissa kohdissa Hannu Kalenius luovutti killan perinnehuoneeseen sen alkuperäisen vasaran, jolla killan lippu on naulattu killan 25-vuotisjuhlassa. Vasaran otti vastaan puheenjohtaja. Näin käyttöömme saamamme perinnehuone kerää killan materiaalia kerta toisensa jälkeen ja perinteet säilyvät ja ovat keskitetysti nähtävillä.
Esityslistan muissa kohdissa kevään kiltamatkan johtaja Erkki Sikiö piti matkan kohteista mielenkiintoisen esitelmän.
Kokouksen puheenjohtaja on juuri kopauttanut kolmesti merkiksi kokouksen päättymiselle.

Kiitos kaikille osallistujille sekä kaikille, jotka ovat osallistuneet kiltatoimintaan tai edesauttaneet asioiden hoitamista vaikka edes rajamieshenkisellä ajatuksella.

Powered by notepad