Jukajärven marssi 2.10.2003
Kuvat ja teksti Risto Hyypöläinen
Joukko kiltalaisia oli avustamassa kolmella huoltopisteellä. Kiltaveli Sami Backman otti osaa Jukikseen esimerkkinä kiltalaisille mainiosta mahdollisuudesta ylläpitää sissikuntoa.
Jukajärven marssi on perinteinen 43km:n pikamarssi kävellen tai hiihtäen täyspakkauksessa n.25kg + rynnäkkökivääri. Reitti kulkee Jukajärven Hympyrän leirialueelta Immolaan tietä ja luontopolkuja pitkin. Matkalla kolme huoltopistettä. Alkumatka taivalletaan kesällä maihinnousukengissä/saappaissa ja loput lenkkitossuissa. Parhaiten voimansa, vauhtinsa, nestetankkauksensa ja ruokailun jakanut löytää yleensä itsensä kärkisijoilta. Pelkästään menestymisen takeeksi ei katsota huippu-urheilijaa vaan vahva repunkantajatyyppi viisaalla suorituksella on menestyjä. Yleensä kärkeen nousee aivan odottamattomiakin nimiä.
Tietysti monesta on mukavinta taivaltaa matka hyvän taisteluvireen säilyttäen. Harvat juoksevat kesällä koko matkaa sen sijaan yleistä on juosta esim. puolenvälin jälkeen alamäet tai tasaosuudet eli kävellen vain ylämäet. Kannattaa kiiruhtaa sillä nopeimmat palkitaan.
Jo muutamana vuonna, kuin nytkin oli vapaaehtoisia kiltalaisia avustamassa juotto- ja muonarasteilla. Kiltatyö tuntuu mukavimmalta juuri tällaisessa tapahtumassa, jossa näkee tositoimintaa.
Seuraavassa kuvasattumia Laamalan ja Käringin huoltopisteeltä.