Jukajärven marssi 19.3.2003
Kuvat ja teksti Risto Hyypöläinen
Joukko kiltalaisia oli avustamassa kolmella muona- ja mehupisteellä varmistaen marssin juohevan sujumisen. Kiltaveli Pertti Saukkonen otti osaa jukikseen hiihtämällä kahden mehupisteen välin esimerkkinä kiltalaisille mainiosta mahdollisuudesta kuntoiluun.
Raja- ja merivartijakoulun johtaja eversti Jorma Kosunen hiihti esimerkillisesti joukkojen keulassa varsin kovakuntoisen näköisenä (ainakin matkan puolivälissä).
Jukajärven marssi on perinteinen 43 km pikamarssi kävellen tai hiihtäen täyspakkauksessa (n. 25kg + rynnäkkökivääri). Reitti kulkee Jukajärven Hympyrän leirialueelta Immolaan tietä ja luontopolkuja pitkin. Matkalla on kolme huoltopistettä. Alkumatka taivalletaan kesällä maihinnousukengissä ja loput lenkkitossuissa. Parhaiten voimansa, vauhtinsa, nestetankkauksensa ja ruokailunsa jakanut löytää yleensä itsensä kärkisijoilta. Huippu-urheilijuus ei takaa menestystä, vaan vahva repunkantajatyyppi viisaalla suorituksella on menestyjä. Yleensä kärkeen nousee aivan odottamattomiakin nimiä.
Tietysti monesta on mukavinta taivaltaa matka hyvä taisteluvire säilyttäen. Harvat juoksevat kesällä koko matkaa, sen sijaan yleistä on juosta esim. puolenvälin jälkeen alamäet tai tasaosuudet eli kävellen vain ylämäet. Kannattaa kiiruhtaa, sillä nopeimmat palkitaan.
Jo muutamana vuonna, kuten nytkin, on vapaaehtoisia kiltalaisia ollut avustamassa juotto- ja muonarasteilla. Kiltatyö tuntuu mukavimmalta juuri tällaisessa tapahtumassa, jossa näkee tositoimintaa.
Seuraavassa kuvasattumia Laamalan huoltopisteeltä.