Vuosikokous Lappeenrannan upseerikerholla 15.2.2001
Kuvat ja teksti Risto Hyypöläinen
Rajamieskillan vuosikokous on aina vetänyt mielenkiinnollaan runsaasti väkeä paikalle ja niin oli tänäkin vuonna varsinkin uusien jäsenten paikallaolo oli vaikuttava ja merkittävä tulevan toimintavuoden kannalta.
Ainakin on värikästä toimintaa luvassa kuluvalle vuodelle, jos esitysten runsaus ja kokousväen keskustelu halukkuus voi sitä ennustaa.
Aluksi kokousväki nautti pullakahvit jonka jälkeen aloitettiin kokous
Kokoukselle valittiin puheenjohtaja Pauli Kontunen vas. ja sihteeriksi killankin sihteerinä toimiva Mikko Lehmus.
Kuvasattumia kokouksesta.
Pauli Kontunen päätti kokouksen.
Kaakkois-Suomen Rajavartioston apulaiskomentaja everstiluutnantti Vesa Huuskonen piti esitelmän yleisistä toimintalinjoista tänä päivänä.
Hän toi komentajan erityiset kiitokset
ripeästä toiminnasta laavun rakentamisessa ja kertoi
vartioston tukevan kiltatoimintaa kaikin käytettävissä olevin keinoin
ja totesi kiltatyön vaativan kutsumusta jäsenistöltä niin miehiltä kuin naisiltakin.
Hyvä ja oikeinvalittu aihepiiri esitelmässä sateli joukon kiintoisia kysymyksiä rvl:n
henkilöstöpolitiikasta, rajavartioston, tullin ja poliisin yhteistyöstä, helikopteristrategiasta,
rvl:n budjetista ja taloudesta, valvontajärjestelmistä, koirapartioiden tulevaisuudesta, rajan aukeamisesta
Pelkolassa, upseerikoulutuksen uudistumisesta ym, ym.
Lopuksi killan puheenjohtaja Jouko Rummukainen kiitti saamastamme tuesta laavunrakentamisessa sekä
erityisesti suurkiitokset sihteereistä, joiden ripeää työskentelyä ilman kilta olisi ollut pahassa pulassa.