Museoilta 11.5.2000
Kuvat ja teksti Risto Hyypöläinen
Museoilta murskasi ennakkoarviot runsaalla osanottomäärällä. Kiltalaisia tilaisuuteen oli saapunut jopa Haminasta sekä Espoosta saakka. Tilaisuudessa julkistettiin uunituore killan lippis sekä myytiin loppuun kaikki 1. erässä (25 kpl) tulleet lippikset. Lippiksiä tulee lisää ja varauksia voi jättää johtokunnan jäsenille. Puheenjohtaja Jouko Rummukainen lahjoitti killan pitkäaikaiselle yhteistyökumppanille rajamuseolle lippiserän ensimmäisen kappaleen. Museohoitaja rajavartija Mika Albertsson otti vastaan lippalakin ja esitteli museon uutuudet sekä historiaa museon synnystä, lisäväriä antoi perustaja Antti Väisänen, kun Antti kertoi keränneensä materiaalia ja Asko Liirin asetellessa niitä näytteille.
Museoiltaan kutsuttiin myös edellisen vuoden kaupungin museo-oppaat sekä uudet tulevan kesän oppaat. Tilaisuus oli hyvä avaus uusille oppaille. He saivat kuulla edellisen kesän oppaiden kokemuksia siitä mitä työ voi tuoda tullessaan ja näin uusien on helpompi valmistautua tehtäväänsä.
Puheenjohtaja lausui Museoillan päätteeksi loppusanat. Hän kiitti osallistujia mielenkiinnosta ja toivotti ennakkoluulottomasti jäseniä tulemaan mukaan opastoimintaan. Mika Albertsson kertoi kynnyksen olevan alhaalla aloittaa opastehtävä ja näin olla omalta osaltaan tukemassa killan yhtä toimintatarkoitusta perinteenvaalimista. Oppaat koulutetaan tehtäväänsä.
Juotiin kahvit ja katsottiin lyhyt katselmus killan teettämästä veteraaneja haastattelevasta videosta. Videota saa lainata katseltavaksi killalta.